Uuden yrityksen ensiaskeleet

Kun yrityksesi on perustettu, otat ensimmäiset askeleesi yrittäjänä. Kun sinulla on riittävästi tietoa siitä mitä olet tekemässä, olet entistä itsevarmempi. Muista kuitenkin myös suojata itsesi ja yrityksesi mahdollisilta vaikeuksilta. Tällä sivulla kerromme pähkinänkuoressa niistä toimista, joihin sinun tulee ryhtyä yrityksesi alkuvaiheessa, jotta yrityksesi saa itselleen parhaan mahdollisen alun.

Vakuutukset ja yrittäjän työttömyysturva tuovat turvaa sekä yrittäjälle että yritykselle
Oman yritystoiminnan aloittaminen on jännittävää aikaa. On kuitenkin tärkeää myös varautua siihen, ettei yrittäminen aina suju kuin ruusuilla tanssiminen, minkä vuoksi onkin tärkeää huolehtia riittävästä vakuutusturvasta sekä yrittäjän omasta työttömyysturvasta. Saatat esimerkiksi tarvita lakimiehen palveluja, mikä ei ole halpaa lystiä, ellei sinulla ole nämä palvelut kattavaa vakuutusta.

Varmista, että olet huolehtinut tärkeistä sopimuksista sekä laskelmista
Varmista vielä tässä vaiheessa, että olet huolehtinut kaikista tärkeistä sopimuksista ja laskelmista. Olethan laatinut kirjallisen liiketoimintasuunnitelman sekä tarvittavan määrän laskelmia? Ovathan tarvittavat sopimukset kunnossa ja kannattavuuslaskelma ajan tasalla? Olethan rekisteröitynyt kaupparekisteriin sekä selvittänyt markkinatilanteen? Ovatko yrityksesi mahdollisesti vaatimat viranomaisluvat kunnossa? Oletko hakenut starttirahaa ja hankkinut toiminnan tarvitsemat toimitilat? Onko rahoitus kunnossa ja rahaliikenteen vaatimat toimet, kuten yrityksen tilinavaus, suoritettu? Oletko varmistanut kirjanpitoon liittyvät asiat? Muista pyytää neuvoa ja apua kokeneemmilta, jos tuntuu, ettet ymmärrä jotakin yrityksen perustamiseen liittyvää asiaa!

mts_best